maanantai 9. syyskuuta 2013

Sadonkorjuupiknikillä

Viime sunnuntaina olimme Malminkartanon fruticetumissa omenankorjuupiknikillä. Meitä suosi kesäisen lämmin ja aurinkoinen sää, joten päivä sattui mitä loistavin omenoiden poimimiseen ja eväiden syömiseen puutarhassa.


Vahvistettuamme itseämme Päivättären leipomilla cheddarmuffinseilla ja Pojan suunnittelemilla ja allekirjoittaneen toteuttamilla kolmioleivillä jaksoimmekin kerätä kolme kassillista omenoita.  (Omenakassien takana piiloutuneena myös kettukeittiön uusin tulokas.)


Väänsin eväsjälkkäriksi mukaan tällaisen omena-mustaherukkacobblerin, jonka alkuperäinen ohje on täältä. Käänsin omenan ja mustaherukoiden suhteet päälaelleen. Taikinan ainesmäärät ovat vähän viitteellisiä koska alkuperäiset mitat olivat kuppeina.

Omena-mustaherukkacobbler

taikina:
n. 0,6 dl pehmeää voita (laitoin arviolta 75 g) + nokare tai pari vuoan voiteluun
n. 0,8 dl sokeria 
2,5 dl leivontakarkeita vehnäjauhoja siivilöitynä
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1,75 dl maitoa

täyte:
2,5 dl mustaherukoita
5 dl omenaa kuutioina (käytin kolme kotimaista omenaa, joista poistin siemenkodat)
1,75 dl sokeria

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Sekoita jauhot, suola ja leivinjauhe (jos olet viitseliäs - jos et, voit tehdä niin kuin minä ja lisätä ne suoraan taikinaan, leivinjauheen viimeisten jauhojen kanssa) ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. 

Sekoita toisessa kulhossa marjat, omenakuutiot ja sokeri. 

Voitele piirakkavuoka ja levitä marja-omenaseos vuoan pohjalle. Nostele sitten taikina nokareina täytteen päälle - täytettä saa jäädä näkyviin taikinanokareiden välistä. 

Paista uunissa 180 asteessa n. 40 minuuttia. 

Tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.



Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails