maanantai 21. toukokuuta 2012

Perunamuusin uusi elämä

Toukokuussa joukko ruokablogeja organisoi Hävikistä herkuksi -tempauksen. Mekin halusimme kantaa kortemme kekoon, koska ajatus on meistä erittäin kannatettava. 
 
On hauskaa miettiä, kuinka tähteeksi jääneestä ruuasta saa tehtyä jotakin uutta. Tällä kertaa siihen tarjoutui tilaisuus, kun meillä oli perunamuusia, muutama tähteeksi jäänyt paistettu ahvenfile ja puoli pakettia savupekonia, joka jäi yli carbonarasta. Siispä: perunapihvejä savupekonin/ahvenen kera! (Niin ennakkoluulottomia emme kuitenkaan olleet, että olisimme yhdistäneet pekonit ja kalat samoihin pihveihin.)

Perunapihvit savupekoni- ja ahventäytteellä

yli jäänyttä perunamuusia (tai keitettyjä perunoita, jotka voi kuoria ja muussata)
(1-2 munaa, ei pakollinen)
hieman vehnäjauhoja, jos muusi on löysää
hieman maitoa, kermaa tms. jos muusi on  liian tanakkaa
pippuria
(tarvittaessa suolaa)

Pieni kala ja poista ruodot. Paistetun kalan lisäksi pihveihin sopii yhtä hyvin uuni- tai savukala.

Leikkaa pekoni paloiksi ja halutessasi paista se vielä pannussa.

Jos teet pihvejä useammalla kuin yhdellä täytteellä, jaa muusi kahteen tai useampaan erään, joihin sekoitat täytteet ja mausteet.

Sulata voita paistinpannussa (voit tietysti käyttää myös öljyä). Ota reilu ruokalusikallinen taikinaa ja litistä paistinpannulle. Paista pihvi kullanruskeaksi, käännä ja paista toiseltakin puolelta.


Olisi ollut tietysti kivaa lisätä myös esim. ruohosipulia tai persiljaa, mutta lähdimme liikkeelle sillä johtotähdellä että hävikkiruokaa varten ei tarvitse ostaa mitään lisää. Niinpä lisäsimme pihveihin ryöpättyä nokkosta, joka toimikin oikein mainiosti. Jos muita sopivia yrttejä löytyy, niitä sopii siis lisätä, samoin kuin mausteita mieltymysten mukaan. Täytteetkin ovat esimerkinomaisia, perunapihvitaikinaan voi sekoittaa muutakin - vain mielikuvitus ja kokeilunhalu ovat rajana.



3 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minä juuri eilen laitoin kohta ja pekonia samaan kastikkeeseen ja kyllä se toimi ihan hyvin:)

Ketturouva kirjoitti...

Totta on kyllä että pekoni juttelee kalan kanssa. Pekonihan sopii kaikkeen, paitsi ehkä jäätelöön. :)

Anonyymi kirjoitti...

Yli jääneestä perunamuusista valmistuu helposti aito siirapilla aidosti makeutettu perunalaatikko.

Lisää muusiin maitoa niin että saat sakean "puuromaisen" vellin.
Lisää tummaa siirappia ½ desilitraa tai maun mukaan litraan ohennettua sosetta.
Tarkista suola maistamalla. Muista että muusissa on jo valmiiksi suolaa, lisää siis varovaisen harkitusti. Jos haluat, niin voit maustaa.
Laita sose voideltuun uunivuokaan. Lisää pinnalle muutamia voinokareita. Jos haluat, niin pinnalle voit sirotella kevyesti korppujauhoja.
Paista aluksi noin 190 asteisessa uunissa. Kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan, alenna uunin lämpötila noin 130-140 asteeseen, niin kupliminen rauhoittuu ja voit paistaa lähes täysiä vuokia.
Paista tähteeksi jääneestä perunamuusista valmistettua aitoa siirapilla aidosti makeutettua perunalaatikkoa noin 3 tuntia.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails