sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Pääsiäistunnelmissa

Vietimme toisen pääsiäispäivän ystäväperheen luona hyvän seuran, hyvän ruuan ja juoman sekä saunan merkeissä.


Lounaaksi meille tarjottiin sosekeittoa ja samana aamuna paistettuja omatekoisia pieniä ruisleipiä. Niin hyviä että oli pakko syödä monta.


Päivällisellä aikuisten pääruokalajina oli paistettua hirven maksaa (tässä kuvassa vielä ennen paistamista) kera pippurisen kastikkeen. Mitä herkkua!


Maustettuja uuniperunoita:


Salvian ja hunajan kanssa haudutettua sipulia - nam.


Maalaissalaattia pääsiäismunien kera.


Tällä kertaa jälkiruoka oli meidän vastuullamme: sitruunatorttua ja persikkamelbaa sekä kermavaahtoa.

Persikkamelba

1 tlk säilykepersikoita
0,5 dl vaniljasiirappia*

Valmista ensin siirappi: keitä 2,5 dl vettä, 1,5 dl sokeria ja puolikasta vaniljatankoa, josta olet kaapinut siemenet seokseen, kunnes seos sakenee niin että se jäähtyessään muuttuu siirappimaiseksi (testaa koostumusta välillä tipauttamalla tippa sokerilientä kylmään veteen). Lopun siirapin voi säästää myöhempää käyttöä varten.

Soseuta persikat ja sekoita joukkoon hiukan jäähtynyt siirappi.


Emme voi kuin kiittää ja todeta: meillä oli jälleen kerran mainiot ishännät!

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails