lauantai 8. toukokuuta 2010

Minkä tähden?

- Kolmen tähden!

Jallupullien ohje kierteli ruokablogeja kolmisen vuotta takaperin. Varhaisin löytämäni merkintä on Kulinaarimurulasta, jossa kerrotaan pullien olevan peräisin Ravintola Torista ja viitataan reseptin lähteenä Hesariin. Niin hyviä nämä ovat, että ne kannattaa nostaa esiin vielä kerran. Alkuperäisessä ohjeessa jauheliha on tiettävästi sika-nautaa. Meillä kuitenkin sattui olemaan pakastimeen hamstraamaani luomunautaa, joten pulliin päätyi sitä.

Jallupullat kermakastikkeessa

lihapullataikina:

400 g (luomu-)naudan jauhelihaa
1 dl ranskankermaa
½ dl sipulikeittoaineksia
½ dl paahdettua sipulia
muutama ripaus jauhettua maustepippuria

Sekoita lihapullataikina tasaiseksi ja pyörittele siitä kostein käsin melko isoja lihapullia. Paista pullia uunissa 45 minuuttia. Pullia luvattiin tusinan verran, mutta vaikka mielestäni tein niistä isoja, sain taikinasta aikaan 20 pullaa. Lyhensin siksi paistoaikaa hiukan.

kastike:

50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
2 dl demi glace -kastikepohjaa
2,5 dl vettä
2 rkl härkäfondia
1 dl ruokakermaa
0,5 dl jaloviinaa

Sulata voi pannulla ja lisää siihen vehnäjauhot. Kun jauhot ovat ruskistuneet hiukan, lisää demi glace ja sekoita tasaiseksi. Sekoita vesi ja fondi keskenään ja lisää kastikkeeseen. Anna porista puolisen tuntia. Lisää lopuksi kerma, jaloviina ja kypsät lihapullat ja kuumenna kastike syötäväksi.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails