keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Tonnikala-oliivipastaa yhdelle kahdesti

Kotonamme oli viikon kestävä viemäriremontti, joka rajoitti keittiön käyttöä radikaalisti. Totta puhuen pakenin Pojan kanssa remonttia mummolaan.

Nyt olen kotona sairaslomalla. Kun ei tarvitse ruokkia muita kuin itsensä, kokkasin tänään yhtä opiskeluaikojen suosikkipastaani. Tämä pasta on siitäkin mainio, että annoksen toisen puolen voi säästää seuraavaan päivään ja se mielestäni maistuu myös salaattimaisena kylmänä eväänä. En muista varmaksi mistä tämä ohje tulee, mutta hyvä arvaus olisi Enkovaara-Astraldin Pastakirja.

Tonnikala-oliivipastaa ja fusilleja (kahdelle)

oliiviöljyä
1 pieni sipuli
1 tlk tonnikalaa palana
2 rkl kapriksia
parikymmentä mustaa oliivia
kourallinen persiljaa
mustapippuria, suolaa

n. 0,5 l fusilleja 

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan samaan aikaan kun teet kastikkeen.
Silppua sipuli ja pilko kaprikset ja oliivit (poista kivet). 

Kuullota sipuli öljyssä. Lisää valutettu tonnikala ja pieni se paistohaarukalla. Lisää kaprikset ja oliivit ja anna hautua jonkin aikaa. Lopuksi lisää persilja, mustapippuri ja suolaa tarpeen mukaan. 

Valuta pasta ja sekoita siihen tonnikalakastike. 


Meidän persiljamme oli päässyt nuupahtamaan, joten minulla oli persiljaa niukanlaisesti.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails