keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Pizzaa ja kommelluksia leivinuunista

Vietimme pitkän viikonlopun Kesäkodissamme. Olemme jo jonkin aikaa havitelleet tehdä leivinuunissa pizzaa, ja saatuamme hankituksi leipälapion pääsimme sitä vihdoin viimein kokeilemaan. Kaksinkertaisesta taikinasta syntyi viisi leipälapion kokoista pizzaa. Paistoaikaa saa lyhentää tuntuvasti, muutama minuutti kuumassa (+225) leivinuunissa riittää. Ensimmäiset lätyt pääsivät hieman kuivahtamaan, mutta harjoitus tekee mestarin ja jälkimmäinen erä oli jo jokseenkin täydellinen.


Sen sijaan yritys tehdä Hasselbackan perunoita leivinuunissa ei oikein onnistunut. Tunnin kypsennyksen jälkeen mokomat olivat vielä aivan raakoja. Koska kaiken lisäksi oli tullut kutsuttua ruokavieras, tämä oli enemmän kuin noloa, ja loppupeleissä perunat täräytettiin valmiiksi kaasu-uunilla. Onneksi Harrin possunfilee ja vaahterasiirappia maistaneet sipulit maistuivat leivinuunituksen jälkeen mainioilta, ja niihin tullaan epäilemättä vielä palaamaan.

Harrin possunfilee uunissa ja vaahterasiirappiset sipulit

marinadi:
0,5 dl oliiviöljyä
kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna
(salviaa maun mukaan)
1 dl punaviiniä
2 tl balsamicoa
1 tl sokeria
pari murskattua valkosipulin kynttä
mustapippuria maun mukaan, chiliäkin voi laittaa
ruokalusikallinen jotain kirpeää hyytelöä - me käytimme pihlajanmarjaa

1 possun sisäfile

Poista fileestä kalvot ja laita marinadiin muutamaksi tunniksi.
Sijoita possu uuninkestävään, riittävän isoon astiaan. Laita sen seuraksi uuniin pieniä sipuleita, joiden päälle lorautetaan tilkka vaahterasiirappia. Voitele koko hoito voisulalla ja ripota päälle suolaa maun mukaan.

Paista uunissa 175 asteessa noin tunti, valellen ainakin paiston puolivälissä pellille kertyneellä nesteellä ja tarvittaessa uudelleen voisulalla. Anna lopuksi levätä foliolla peitettynä vartin verran ennen leikkaamista noin sentin viipaleiksi ennen tarjoilua.

Tämän herkun kanssa valmistuvat samalla kertaa myös Hasselbackan perunat. Niistä kerromme ehkä lisää joskus toiste - jahka keittotaidollinen ylpeytemme on toipunut kylliksi saamastaan kolauksesta. Leivinuunin lämmityksestä opimme Sedältä, että jos uuni on aivan kylmä, kuten Kesäkodissa talven jälkeen, kannattaa ruuanlaittoon mielivän esilämmittää se edellisenä päivänä, jolloin lämpö kestää uunissa pidempään. Oppia ikä kaikki...

2 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

leivinuunipizzaa...naaaaam!

hyviä muita leivinuuniohjeita olisikin tarvis saada, jotta saataisiin papan leivinuunista isompi hyöty irti!

tuollaiset kömmähdykset ärsyttävät ko hetkellä ylipaljon, mutta myöhemmin jo hymyilyttävät. nimi. monesti vastaavanlaisessa tilanteessa ollut :) mutta niinhän se on että tekevälle sattuu!

Ketturouva kirjoitti...

Hyppysellinen, huomasinkin taannoin että olette harrastaneet pizzan tekemistä leivinuunissa. :)

Jaamme varmasti jatkossakin täällä erilaisia leivinuunikokemuksia, kokeiluja on tarkoitus jatkaa juhannuksen tietämillä...

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails