keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Gremolatapossu

Sillä sipulissakin oli tätä tuoreimmassa Ruoka & Viini -lehdessä ollutta gremolatapossua näköjään ehditty jo kokeilla.

Gremolatapossu

pala possun ulkofileetä (n. 800 g)


gremolatatäyte:

1 luomusitruuna (pese huolellisesti)

nippu persiljaa

2 valkosipulinkynttä

0,75 dl parmesaania karkeaksi raastettuna

0,5 dl oliiviöljyä

ripaus suolaa

mustapippuria


lisäksi tarvitaan:

sidontalankaa

voipaperia (tai leivinpaperia)

foliota

oliiviöljyä pinnalle


Valmista ensin gremolatatäyte. Raasta sitruunan kuori ja hienonna valkosipuli ja persilja. Laita ne huhmareeseen ja hiero petkeleellä kunnes aineksista irtoaa hieman nestettä. Sekoita joukkoon juusto ja öljy. Mausta suolalla ja pippurilla.

Leikkaa filee levyksi (tästä on
Sillä sipulilla hyvä kuva). Ripota pinnalle suolaa ja pippuria ja levitä sitten gremolata. Kääri filee takaisin kokoon ja sido se rullaksi. Tässä vaiheessa gremolatamme osoittautui hiukan turhan juoksevaksi, ensi kerralla vähemmän öljyä, enemmän persiljaa tai karkeammaksi jätetyt ainekset?

Kääri filee kostutettiin voipaperiin (tai sen puuttuessa leivinpaperiin, kuten me teimme). Kääri sitten paketti folion sisään.

Kypsennä grillissä kuvun alla miedolla lämmöllä noin puoli tuntia kääntäen filettä välillä Jos paistomittari on käytettävissä, sisälämpö saisi näyttää 65 astetta. Nosta filee grillistä ja anna sen vetäytyä kääreessään 20 minuuttia - tässä vaiheessa sisälämpö vielä nousee. Poista sitten kääre ja grillaa fileen pinta kovalla lämmöllä rapeaksi. Sivele pintaa grillauksen aikana oliiviöljyllä. Poista lopuksi lanka ja viipaloi filee tarjolle.

Fileen kanssa tarjosimme vanhoja kunnon hunajasieniä sekä gremolatapossun kanssa samassa Ruoka & Viinissä olleesta salaattiohjeesta mukailtua perunasalaattia, jonka yritän nyt muistaa, koska lehti jäi kesäkotiin:

Salaatti uusista perunoista ja aurinkokuivatusta tomaatista

n. 10 keskikokoista, keitettyä uutta perunaa
puolet pienestä tölkillisestä aurinkokuivattuja tomaatteja
2-3 rkl kapriksia
silputtu punasipuli
kämmenpohjallinen revittyjä basilikan lehtiä

kastike:
oliiviöljyä
balsamicoa
1 murskattu valkosipulin kynsi
suolaa, mustapippuria

Pilko keitetyt uudet perunat ja aurinkokuivatut tomaatit kulhoon. Sekoita niihin silputtu punasipuli ja kaprikset. Lopuksi lisää kastike ja basilikan lehdet ja sekoita. Salaatti hyötyy jos se saa maustua jonkin aikaa ennen tarjoamista.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails