maanantai 22. joulukuuta 2008

Joulun ruokalahjat

Koska nämä lahjat on jo annettu saajilleen, voimme paljastaa mitä Kettulassa tänä vuonna syötäviksi lahjoiksi valmistui. Molemmat sopivat sitä paitsi mainiosti joulupöytään, ja vielä niitä ehtii tehdäkin.

Paholaisen hillo

2 tlk (á 400 g) kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
400 g punaisia paprikoita
4-6 punaista chiliä
8 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl oreganoa
0,5 dl etikkaa
1 pkt (330 g) hillo-marmeladisokeria*

Kaada tomaatit liemineen paistokasariin. Leikkele tomaatit saksilla paloiksi. Poista paprikasta siemenet (alkuperäisessä ohjeessa kehotettiin poistamaan myös chileistä, mutta meidän chilimme olivat niin mietoja että jätin siemenet mukaan) ja silppua paprikat ja chilit (monitoimikoneen joku karkeahko säätö voisi olla hyvä, jos moinen kone meiltä löytyisi - veitsellä en jaksanut pilkkoa ihan niin pieneksi kuin olisi voinut). Murskaa valkosipulin kynnet. Lisää paprikat, chilit, valkosipuli, mausteet ja etikka kasariin. Sekoita ja anna kiehua 20 min välillä sekoitellen. Lisää hillo-marmeladisokeri ja sekoita hyvin. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä vielä 5 min välillä sekoittaen. Purkita puhtaisiin tölkkeihin; säilytä viileässä.

*Touhukas emäntä teki pienen erehdyksen: Katsoin pikaisesti, että kyse oli hillosokerista, jota myydään kilon paketeissa.
Minulla oli sitä hieman vajaa paketti, jonka hulautin keitokseen kokonaan. Koska ohjeessa ei kerrottu sokerin määrää kuin muodossa "1 pkt", huomasin erheeni vasta nyt: hillo-marmeladisokeri onkin ihan toinen tuote, jota myydään 330 g pakkauksessa - sokerin määrä selvisi vasta ohjeen ohessa olevaa sokeripaketin kuvaa tarkemmin tarkastelemalla. Onneksi mitään kauheaa katastrofia ei tapahtunut. Lopputulos maistuu hyvältä, mutta tarkoitus olisi kaiketi että hillo olisi vähän vähemmän makeaa - onhan tekeleessäni sokeria lähes kolminkertainen määrä. Syytän kuitenkin kaikesta DanSukkeria - ainemäärät pitäisi kyllä sanoa muuallakin kuin kuvituksessa.


Punasipulihilloke
(Glorian Ruoka&Viini 9/2002)

900 g punasipuleita
6 rkl oliiviöljyä (tai voita)
reilut 3 rkl hunajaa
3 rkl balsamicoa

Halkaise kuoritut sipulit ja viipaloi ohuiksi. Hauduta sipulit pehmeiksi (läpikuultaviksi) öljyssä tai voissa noin puolen tunnin ajan. Lisää hunaja ja balsamiviinietikka, sekoita hyvin ja kiehauta. Tarjoa heti lämpimänä tai jäähtyneenä. Lahjaksi tölkitä puhtaisiin tölkkeihin - hilloke ei kuitenkaan säily kovin pitkään.

Ohje on kolminkertaistettu alkuperäisestä, joka ei todistetusti riitä yhtään mihinkään - niin hyvää hilloke on.


Ketun keittiö toivottaa kaikille hyvän ruuan ystäville makoisaa joulua!

Palaamme näppäimistön ääreen viimeistään Tapaninpäivänä Saturnalian merkeissä.

1 kommentti:

Merituuli kirjoitti...

hienot lahjat olette keitelleet!

oikein maistuvaa joulua teillekin!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails