tiistai 12. syyskuuta 2006

Kaalia laatikossa

Ennen en voinut sietää kaaliruokia. Lapsuudenkodissani niitä ei tarjottu, ja koulun kaalikeitot ja -laatikot jättivät pysyvän kammon kypsennettyä kaalia kohtaan. Kiersin siis kaalin kaukaa, kunnes kerran kävi niin, että en mitenkään olisi pystynyt kohteliaasti kieltäytymään tarjotusta lammaskaalista. Päätin siis urheasti ottaa pienen lautasellisen - ja mitä ihmettä, se olikin hyvää!

Kokemuksesta rohkaistuneena aloin keittotaidon karttuessa tehdä omia kokeiluja kaaliruokien alalla. Seuraavan kaalilaatikon ohjeesta en enää muista mistä se alun perin oli peräisin, mutta olen hieman muokannut sitä oman maun mukaan.

Kaalilaatikko

kaksi pienehköä kaalinpäätä (paino yhteensä n. 2 kg)
2 dl rikottuja ohrasuurimoita
500 g (lampaan) jauhelihaa
1-2 sipulia, koosta riippuen
suolaa
1/4 tl mustapippuria
2 tl meiramia
2 tl (kuivattua) basilikaa
suolaa
siirappia

Ruskista jauheliha ja keitä ohrasuurimot pakkauksen ohjeen mukaan (n. 20 min), valuta mahdollinen liika vesi pois. Suikaloi kaali ja hauduta sitä kattilassa kunnes se on hieman pehmentynyttä (laita kattilan pohjalle aluksi n. 1 dl vettä). Kuullota viipaloitu sipuli tilkassa öljyä. Sekoita kaikki ainekset ja mausta. Täytä uunivuoka seoksella. Valuta päälle siirappia maun mukaan, varhaiskaali on itsessäänkin kypsennettynä hieman makea eikä mielestäni kaipaa kovin paljon siirappia.

Paista kaalilaatikkoa uunissa aluksi 200 asteessa 40-50 min. Laske sen jälkeen lämpö 150-100 asteeseen ja hauduta vielä tunnin verran. Peitä tarvittaessa foliolla ettei pinta pala. Kaaliruuista tulee sitä parempia, mitä pidempään niitä voi hauduttaa miedolla lämmöllä, ja parhaimmillaan ne ovat vasta valmistamista seuraavana päivänä.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails